Eemelin nimipäivä

elokuu 30, 2010

Miksen ole keksinyt mitään näin hauskaa Onnin päiväunien ajaksi 🙂
http://milasdaydreams.blogspot.com/


Kuvat on siis otettu myös täältä kyseisestä blogista

Tänään suunnataankin Onnin kanssa kaksin kohti Saarijärven salomaita mummolaan. Jätetään isi paahtamaan töitä ja lupauksien mukaan siivoamaan! On muuten ihana tulla tiistaina kotia kun on siistiä 🙂 Ajattelin leipoa siellä ollessani tiikerikakkuja tai jotain muita kuivakakkuja. Siellä kun on tilaa ja vuokiakin. Itse en nimittäin omista yhtään kuivakakkupohjaa. Pitää hankkia jos innostuu.

Sunnuntai meni leppoisasti. Nukui pitkään kun ukot nousivat ylös. Joskus yhden maissa minut tultiin herättämään. En uskalla edes ajatella kuinka pitkään nukkuisin jos mikään ei minua herättäisi. Sitten join kahvia, käytiin Onnin kanssa kävelyllä ja puuhasteltiin, illemmalla kävin vielä lenkillä yksi ja Onnin mentyä nukkumaan herkuteltiin leffan parissa Lassen kanssa. Mukavaa, niinkuin sunnuntaihin kuuluu!

Tänään on Onnin toinen nimipäivä Eemelin nimpparipäivä.

Sain ensimmäiset postcrossing kortit maailmalta 🙂  jee! Tai siis tälläerää, olenhan harrastanut vuosia sitten jo eri tunnuksilla.

Hirveän kiva tuo päällimmäinen mustavalkoinen kortti! 🙂 pääsee kokoelmiini. Tuosta toisesta en niinkään ollut innoissani, mutta ainahan se on mukava saada postia! 2 lähettämistäni korteista onkin jo perillä, mutta kauan tuntuu vievään 3 muulla. Toki kaksi niistä Venäjälle ja Kiinaan joissa postin kulku on ehkä hieman hitaampaa.

Olen keksinyt jo käyttötarkoituksenkin mustavalkoisellille korteille. Aion sisustaa yhden seinän tulevan kotimme elokuvahuoneesta :). Sitten kun meillä se koti on missä se huone tulee olemaan :).. Sitten joskus.

Eilen olimme Lassen isän ja tädin 60 ja 50 vee synttäreillä. Oli mukavata. Kauhea väsymys päällä illalla tosin. Onni on kyllä elementissään seurassa, melussa, syleissä ja puheensorinassa. Toisaalta kotona oleminen on sille väillä aika tylsää.. Luulen. Ihan sen kanssa on kyllä mennä ja olla. Pitkäänähän suunnittelin että jään kotiin. Ja aamulla olin vielä ihan jäämässä, mutta sitten ajattelin että haluankin olla Onnin ja Lassen kanssa ja lähdin mukaan 🙂 Se siitä yksinolemisesta. No nyt oli suunnitteilla että 2 viikon päästä voisi olla hyvä sauma taas kokeilla sellaista.. pari tuntia yksin siis :). Niin ne vain haaveet vaihtuu….

Vielä ei annettu lahjoja, koska  oikeat syntymäpäivät eivät ole vielä. Joten ne pitää vielä hankkia. Mutta mitä annat 60 vuotiaalle miehelle? ja 50 vuotiaalle naiselle?

Pieniä riemuja!

elokuu 28, 2010

Lähellämme on kaupungin pelto missä kasvaa auringokukkia ja niitä saa käydä keräämässä. Olimme kävelyllä yksi ilta koko perhe ja minä pompin poimimaan. Kävimme samalla reissulla myös hakemassa yhden kätkön.

Olen muuten ihan sika innostunut taas bloggailusta 🙂 Päivitystä tulee, kuten huomaatte joka päivä! Luen kyllä muidenkin blogeja ahkeraan. Ja niitä on paljon ja ne on ihania! Suosiossa on sisustus blogit tällähetkellä! Auta armias kun pääsen tositoimiin joskus sisutamisen kanssa!

näin meillä…

elokuu 27, 2010

Meillä tehdään soseita itse!

Onnin ilme kertoo enemmän kun tuhat sanaa 🙂

En oikein tiedä mitä itsekkään sanoisin tuosta kuvasta. Ainakin sen että veitsi on pelottavan näköisenä tuossa.

Ostaan mätkäytin siis paljon hedelmiä supermarketin alesta ja tein niistä soseita Onnille. Seurankipeinä päätimme onnin kanssa lyöttäytyä samalle matolle ja olihan se ikuistettava :)1

Mutta tänään soitti ystäväni, erittäin hyvä sellainen 🙂 olin niin iloinen. He olivat miehensä kanssa olleet reissussa melkein kuukauden Japanissa! Tuli meille (tai Onnille) korttikin.  Oli ollut hyvä reissu. Hyvä!

Tänään on ollut kotipäivä.. olen lukenut lehtiä, Onni on nukkunut hyvin päivälläkin. Nukuimme myös koko yön hyvin, koko perhe. Se teki hyvää. 12-09.30.. 🙂 käytiin me kyllä lenkillä ja Onnikin viihtyi, luksusta. Onpa kaikki niin hyvin ja siltä on tuntunutkin niin onnelliselta.

Syksy saapuu

elokuu 26, 2010

Meidän kesäkukat on nyt kaunista historiaa. Pakko myöntää että ei ne enää tässä kuussa olleet ollenkaan kauniita. Pääsivät kuivahtamaan aika monenmoista kertaa. Sitten päätin antaa niiden kuivaa.

Muutaman kuvan ehdin napata vielä ennen kompostiin korjaustöitä. Krassit kukkivat sitkeästi muutamalla kukkasellaan vaikka varret ja lehdet olivat jo kuivuneet.  Eilen laitoin töpinäksi ja tyhjensin ruukut.

Parvekkeelle ei sitten jäänytkään muuta, kuin tämä jo aikaisemmin mainitsemani äitienpäivä ruusu, joka jaksaa voida päivä päivältä paremmin. Suorastaan ihmeellinen selviytymistarina. Saa nähdä miten kukan käy kun kannan sen sisälle. Täällä se nimittäin nuupahti alun perin hyvinkin nopeasti.

Ja koska kesä päätty parvekkeella oli keittiötontun aika muuttaa talvehtimaan keittiöön. Sai hommakseen vahtia että syömme tarpeeksi hedelmiä. Kun saan keittiön hyllyt vihdoin ja viimein paikalleen tulee se saamaan arvoisensa paikan. Ellin vanha kunnon kamu.

Eilen illalla vierailimme tosiaan Lassen veljen ja hänen vaimonsa luona. Aika harvoin tulee käytyä, mutta nytpä mentiin 🙂 Oli mukavaa ja Riitta oli leiponut tosi hyvää suolaista  piirakkaa. Ehkäpä, ehkäpä kokeilen itsekkin joku päivä ja yllätän Lassen. Uskallan sanoa sen täällä kun se ei kai jaksa tätä lukea 🙂

Tänään mennäänkin kaupungille minä ja Onni. Ja jos Onni ja Lasse suo niin menen vielä kirpputorille, ehkä parille käymään ihan itsekseni. Ja illalla taas vieraita 🙂 IHANA ELÄMÄ 🙂

Muumiteema jatkuu….

elokuu 25, 2010


Laskin myös muumikorttini. Fanius nostaa siis päätään. Minulla on peräti 139 muumikorttia. Olen keräillyt niitä jo aika kauan, vuodesta 2003. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Nyt taas ehkä vähän enemmän. Varsinkin Tove Janssonin piirtämät vanhat kunnon muumit on ihan parhaita! Jotenkin nämäkin haluaisin saada enemmän esille.

Mikä se sarja oli missä vierailtiin eri keräilijöiden luona? Hitsi vieköön miten olen inspiroitunut siitä joskus muinoin 🙂

Yritin päättää mikä olisi minun lempikorttini, mutta en kyllä osaa sanoa. En kauheasti peusta sellaisista kiiltävistä japanissä piirretyistä korteista missä pahimmassa tapauksessa on jotain kimallusta ja muuta. Tosi keräilijänä ostan ja otan vastaan kuitenkin niitäkin 🙂 Eniten pidän mattapintaisista ja tosiaankin Tove Janssonin piirtelemistä.

Tämä keltainen pikkumyy-kortti on yksi suosikeistani kyllä.

Tänään saimme aamulla vieraaksi Annan ja Aatun. Ja ilmoittauduimme vauvojen värikylpyyn! ja vauvateatteriin 🙂 ihanaa!!

Illalla mennään L:n veljen luokse kylään piiiiiitkästä aikaa…. Eli sosiaalisissa merkeissä jatketaan. Siitä puheen ollen meidän pitää olla jo tunnin päästä menossa joten heippa!

Elli

p.s. Huuto.net on ihan paras paikka. Olen tehnyt loistolöytöjä lähiaikoina! 🙂 you will see!!

Mukeja mukeja!

elokuu 24, 2010

Laskin muumimukini niitä on 39 kpl, eli meille kun kahville tulee niin muki pitäisi löytyä ainakin :). Ja kyllä tuo pannukin porisee.. Melkein liiankin usein 🙂 Täytyy myöntää että muutamia mukeja on kaksi kappaletta kuten kesämukia 2008, hemulia, rakkausmukia on peräti 3 kpl.

Minulla on kuitenkin uusi visio munkieni suhteen. Ajattelin panostaa tuohon musta-valkoiseen linjaan. Mustavalkoisia mukejahan on ainakin seikkailu ja muumipappa. Sitten on myös tämä mitä minulla ei ole. ->

Ihastuin seikkailumukiin kun ne tulivat kauppoihin ja silloin mietin pitäisikö niitä ostaa enemmänkin. Nyt tiedän että hyvän syyn miksi! Ajattelin kerätä näitä mustavalkoisia, lähinnä siis seikkailua ja muumipappa hieman useamman kappaleen. Ehkä 3 ja 3. Sitten ajattelin ostella myös muita mustia, valkoisia tai mustavalkoisia teema astioita, myös mustia ja valkoisia teema mukeja.  Niin että voin tehdä mustavalkoisia kattauksia, ainakin 12 hengelle. Tämä tukee myös ajatustani siitä että keräisin perus astiastoksi valkoisen teema astiaston. Ja parasta tässä olisi se että se olisi hyvin muunneltavissa koska kattaukseen voisi tilanteen mukaan yhdistellä muitakin mukeja kuten keltaisia muumimukeja ja samaa sävyä olevia kahviliinoja ja kukkia! 🙂 Hyvä idea vaikka itse sanonkin!!

Näitä muumimukeja mulla ei myöskään ole. Eikä kyllä varmaan tule ikinä olemaankaan jollei joku halua yllättää?! 🙂 Eli hulluihin hintoihinhan nuo mukit kohoaa…

Tässä myös linkki listaan kaikista mukeista. Sisko hoi! pitikin laittaa sulle tämä…